Enää ei eletä aikaa, jolloin isälle ostettiin joululahjaksi sukkia, kalsareita tai solmio. Kehityksen myötä suuret kauppakeskukset ovat tulleet lähemmäksi ostajaa. Lisäksi internet on avannut ikkunan suurempiin tuotevalikoimiin maailmanlaajuisesti. Nykyään on miellyttävä ja helppo löytää erikoisempiakin lahjoja isälle internetin kautta.
Miehillähän on tunnetusti hieman kalliimmat lelut. Yksi lahjaidea voi olla uusi tietokone. Apple on lyönyt laudalta tietokonemarkkinat. Apple tarjoaa kevyitä ja tehokkaita tietokoneita. Monilla Applen kone on toivelistan ykkösenä.
Tietysti nykyään tietokoneita käytetään myös hieman muuhunkin tarkoitukseen kuin pelkkästään kotitoimistokäyttöön. Onko Isän vaikea pysyä reitillä? GPS-navigaattori on erinomainen lahjaidea. GPS-navigaattori auttaa Isää pysymään kartalla myös vaikeimmilla reiteillä. Säästä siis isän hermoja auton ratissa hankkimalla GPS-navigaattori. Myös GPS-navigaattoreita on eri hintaisia, kokoisia ja ominaisuuksiltaan erilaisia.
Yhä useammat isät ovat menettäneet sydämensä pelaamiselle. Pelaaminen on yhä tärkeämpi osa nykypäivän isiemme viihde-elämää. Tutkimusten mukaan yli 50 prosenttia miespuolisista tietokoneen käyttäjistä iältään väliltä 25 ja 40 -vuotta pelaavat yhtä tai useampaa tietokonepeliä viikossa. Yleisimmin pelejä pelataan yksin, mutta myös internetin verkkopelit ovat suosittuja. Monet näistä verkkopeleistä vaativat maksetun kuukausitilauksen, jolloin isä pääsee todenteolla kisaamaan pelissä.
Vaikka ajan voi katsoa melkein mistä vain, kännykästä, tietokoneelta.. Yhä nykypäivänä rannekellot ovat erittäin suosittuja miesten keskuudessa. Teknologian kehitys on tuonut kehityksensä myös rannekelloihin. Nykyään voit ostaa isälle High-tech rannekellon, jossa on peräti kosketusnäyttö ja paljon ihmeellisiä ominaisuuksia. Tai voit ostaa isälle antiikkisen tyylikkään taskukellon. Valikoimat ovat laajat. Rannekellot eivät ole poistuneet muodista, ja rannekello on edelleen oiva lahjaidea isälle kuin isälle.
Rannekelloja kannattaa käydä katselemassa kaupoissa. Myös netistä voi löytää edullisia ja tyylikkäitä rannekelloja.
Rannekello netistä: Halensin valikoimista löytyy tällä erää ainakin yksi edullinen miesten rannekello, joka kruunaa asukokonaisuuden.
Useimmat miehet pitävät oluesta. Viini ja Olut ovat myös varma valinta joululahjaksi Isälle, joka niistä tykkää. Lahjana voidaan antaa isälle joitakin erikoisempia Viini ja Olut -laatuja. Ei ehkä sitä perus Lapin Kultaa, Karjalaa tai Olvia, - vaan jotain erikoisempaa ja hienompaa joululahjaksi.
Monet isät tykkäävät myös herkutella. Karkit, suklaat ja konvehdit maistuvat myös monelle isälle.
Yhä edelleen kuitenkin Sukat ovat varma valinta joululalahjana. Sukkia tarvitaan aina. Hanki Isälle sellaiset sukat, jotka sopivat isän tyyliin ja ovat hieman erikoisemmat kuin ne perus mustat sukat. Kenkien hankinta isälle voi olla hankalampaa, mutta selvitä isän kengänkoko ja hanki tyylikkäät kengät isälle. Muista kuitenkin varmistaa vaatteissa, että niissä on palautusoikeus. Jos joulun jälkeen selviääkin että kengät eivät olekaan mieluisat, voisi tuotteen palauttaa. Joissakin vaatekaupoissa tämä on mahdollista. Vaatteiden osto joululahjana miehelle on aina hankalaa. Yritä löytää oman isän tyyliin sopivia tuotteita, joista isä varmasti pitää….
Vaatteita miehille: Tutustu Cdon.com -verkkokaupan elokuvien, musiikin, pelien ja elektroniikan valikoimiin. Edullisia cd-levyjä ja elokuvia.
Elokuvia halvalla: Tilaa nyt viisi elokuvaa yhden hinnalla Home Enteriltä! Valitse itse mieluisat elokuvat ja tilaa. Edullista, eikö?
CD-levyjä 0€: Home Enter tarjoaa lisäksi kaksi musiikki CD-levyä hintaan 0€ - eli ihan ilmaiseksi. Maksat vain postikulut.
Hanki isälle lahjaksi kanavapaketti. Se on edullinen panostus siitä, että televisiosta tulee kellon ympäri mielenkiintoista katseltavaa. Hyviä tv-sarjoja, dokumentteja - ennen kaikkea elokuvia. Elokuvia jaksaa katsoa vaikka joka päivä. Elokuvat ovat parasta ajanvietettä. Kanavapaketit tarjoavat mahtavaa elokuvatarjontaa kellon ympäri. Toimintaelokuvia, jännityselokuvia, komediaa, erotiikkaa ja paljon muuta. Elokuvia isälle. Valitse kanavapaketti, joka sisältää ohjelmia isän makuun. Varminta on valita jokin keskivertoinen kanavapaketti, jossa on muutamia elokuvakanavia ja dokumenttikanavia.
Joissakin kanavapaketeissa voi saada kaupanpäälle laitteet ja asennukset, joilla kanavat saa nopeasti näkyviin televisiossa ilman omaa säätämistä. Joululahjaksi kanavapaketti!
Kanavapaketti netistä: Tutustu Viasat Kanavapakettiin. Saat HD-digiboksin, asennuksen ja kaiken tarvittavan kaupan päälle. Ja tietysti mahtavan elokuvatarjonnan.